Gratitude is peace

 Moni luulee tai on saanut sellaisen käsityksen, että olen maailman kiittämättömin lapsi ja isin pikku prinsessa. Sitä en kuitenkaan kiistä, ettenkö olisi äidin ja isin pikkuprinsessa, koska olen sitä. Mutten kuitenkaan ole todellakaan kiittämätön. En ole saanut mitään ilmaiseksi ja kaikesta mitä olen saanut, olen äärettömän onnellinen. Teidän tulisi kuitenkin muistaa se, että blogi ei ole koko totuus, eikä kerro ihmisestä läheskään kaikkea.

Oman hevosen saamiseksi olen tehnyt kaikkeni. Minulla oli noin vuoden ylläpidossa hevonen, jonka avulla sain todistettua vanhemmilleni, että hoidan hevosen kurinalaisesti joka päivä - mukisematta. Kun vanhemmat saatiin vakuutettua, sain oman hevosen. Äiti kerran sanoikin, että päivääkään ei ole tarvinnut katua, että minulle on hevonen ostettu. Motivaatio ratsastuksen ja varsinkin Saran suhtee kasvaa päivä päivältä ja tallilla kulutan mielelläni aikaa. Fakta on kuitenkin se, että en olisi ikinä pystynyt tähän ilman vanhempiani. Kirjoitankin tämän postauksen kunnioituksena ja yhtenä kiitollisuuden osoituksena vanhemmilleni. 

Äiti ja isä ovat kuljettaneet minua tallille. Äiti ja isä ovat tulleet kanssani klinikalle ja olleet tukenani vaikeimpina hetkinä. Jos olen esim. kipeä, ei äitiltä tarvitse edes kysyä menisikö hän puolestani tallille, se on ilmiselvä asia. Äiti on myös se, joka on ollut kilpailuissa taluttamassa Saraa ja kiltisti kuunnellut tiuskivaa ja jännittynyttä teiniä. Äiti ja isä ovat myös ne, jotka kysyvät tallilta tullessani miten meni ja mitä Saralle kuuluu. Äiti ja isä oikeasti tukevat minua harrastuksessani ja ovat osa sitä. En voisi toivoa parempaa tukea vanhemmiltani. En voisi olla kiitollisempi vanhemmilleni kaikesta, mitä he ovat minun ja Saran eteen tehneet. Ja sekin, että ratsastus ei ole vain minun harrastukseni, vaan se on myös heidän, koska he ovat tiukasti osa sitä. Ratsastus vaatii paljon aikaa ja vanhempani ovat käyttäneet paljon aikaansa tähän, vaikka varmasti olisi ollut monet kerrat houkuttavampaa vain sanoa ei ja tehdä omia asioita. Muistakaa olla kiitollisia kaikesta siitä, mitä teillä on. Vaikka olisikin kiitollinen, olisi se hyvä todeta joskus edes ääneen. Kiitos äiti ja isi.

Ruohonleikkuri

Olen aikalailla sellainen ihminen, varsinkin ratsastuksen suhteen, että haluan tehdä kaiken itse. Tallilla olen myös tietyllälailla tarkka esim. Saran tavaroista. On kuitenkin asioita, mitä ei aina voi tehdä vain itse ja apua on tarvittaessa osattava pyytää. Kuitenkaan aina kaikilla ei ole sitä apua saatavilla. Meillä on Saran kanssa sujunut niin hyvin ja tallia vaihtaessa en olisi osannut kuvitella, että saan näin paljon apua kaikessa. Olemme kehittyneet ratsukkona ja ennen kaikkea, Sara menee koppiin ja pääsemme kilpailuihin tallin ulkopuolelle. Siksi haluankin kiittää kaikkia joilta olemme Saran kanssa apua saaneet!

Laidunkausi lähestyy hurjaa vauhtia ja hevosta on pitänyt totuttaa vihreään, aina kun on ollut siihen aikaa. Saran suhteen laidunkausi tuo huonon puolen, nimittäin S lihoaa äärettömän helposti. Siksi saankin olla tarkka ruokinnan ja varsinkin liikutuksen suhteen. S saa suhteellisen vähä väkirehuja tällähetkellä, vain sen verran mitä se tarvitsee jaksaakseen. Jotkut lopettavat väkirehujen syötön laidunkauden ajaksi, mutta itse en nyt koe sen olevan vaihtoehtona meille. Kesällä täytyy jaksaa treenata, monipuolisesti ja varsinkin niin, ettei hevonen pääsisi lihoamaan tuosta kunnosta. Vähän se on kerennyt jo lihoamaan, mutta enempää sen ei saisi.

Päätin julkaista tämän postauksen tähän väliin, niin saatte lauantaina sitten lukea kuinka meillä meni kanki tunnilla :) Olisi mielestäni ollut hieman tylsää, jos olisi ollut usea postaus peräkanaa, missä olisi ollut vain ratsastuksesta juttuja. 

Miten voinkin kuvassa näyttää niin kamalalle :D