Lupasin tehdä teille postauksen, missä kerron, miten asiat Saran kanssa ovat muuttuneet ja muuta siihen liittyvää. On jotenkin jopa tyhmää kun ajatellaan nykyistä tilannetta. Nykyään moni saattaa ajatella, että voi vitsit Sara on hieno hevonen jne. vaikka itse olen sen tiennyt heti alusta lähtien. Lähes kaikki ovat tuominneet Saran, että siitä ei tule koskaan mitään. Se ei liiku, ei kulje peräänannossa, se ei halua, eikä tykkää hypätä.... Lista jatkuisi aivan loputtomiin saakka, miten se ollaan tuomittu heti kättelyssä. On tyhmää ja sääli, että kaikki näkevät hevosen potentiaalin vasta nyt. Onneksi se on kuitenkin tärkeintä, että itse huomaa oman hevosensa potentiaalin.
Kun Sara tuli meille ensimmäisiä ongelmia oli laukannosto, sekä liikkuminen. Silloin en olisi voinut edes kuvitella, että saisin sillä nostettua laukan heti ensimmäisellä pyynnöllä. Sara liikkui muutenkin kauhean tahmeasti, eikä ratsastajaa kohtaan ollut kunnioitusta. Pystyi vain ajattelemaan, että onneksi Sara ei lähde kiikuttamaan ratsastajaansa ympäri kenttää, eikä pukittele tai heitä ratsastajaa selästä.
Nykyään osaan ratsastaa ja vaatia Saralta. Tiedän miten sen saa heti nostamaan laukkaa ja tiedän mitä täytyy tehdä jos se ei liiku eteenpäin. Eteenpäinpyrkimys on kasvanut, mutta se ei ole vielä läheskään niin suuri kuin sen pitäisi.
Kun olimme lähdössä ensimmäisiin harjoitusestekilpailuihin ilmeni lastauksessa yllättäviä ongelmia. Mitä ja koska oli tapahtunut hevoselle jotain, mikä ei saa enää sitä menemään koppiin? Ajatus siitä, ettemme pääse koskaan tallin ulkopuolelle mihinkään oli musertava. Sara oli ostettu sitä varten, että saisin kokeilla kilpailemista ja valmentautumista, että onko se minun juttuni.
Tällä kaudella saan ja olen saanut kokeilla kilpailemista. Omalla kohdallani se on hieman ristiriitaista, pidän kilpailemisesta paljon, mutta sen tuottama stressi meinaa viedä voimat. Tommi on tehnyt minun ja etenkin Saran kanssa paljon töitä ja lastaaminen sujuu jo mutkitta, jos vain on seinä tms. mihin saa trailerin viereen. Vielä pitää lastaamistakin työstää, että saataisiin se ihan pihasta vain lastattua, mutta tämäkin on todella hyvä alku.
Edellisellä tallipaikalla Sara oli todella levoton kun sitä laittoi ratsastusta varten valmiiksi tai sen jätti yksin karsinaan. Sara oli rauhallinen harvoin itsekseen, mutta kaverin kanssa se osasi olla suhteellisen rauhassa. Se kuopi, tantteerasi ja kengitykset, sekä muut toimenpiteet oli hankala toteuttaa levottoman hevosen kanssa.
Sara on asunut melkein koko elämänsä Suomessa ollessaan isoilla talleilla, millä on yleensä ollut maneesi. Se saattaa selittää Saran läheisriippuvuuden ja tarpeen saada paljon hevosia ympärilleen. Kun muutimme isommalle tallille on Sarasta kuoriutunut hevonen, joka on oikeasti mukava. Se seisoo käytävällä nykyään melkein poikkeuksetta rauhassa ja mikä parasta, Saran voi jättää talliin yksin ja se osaa olla siellä kaikessa rauhassa. Toki Sara on taas näyttänyt laidunkauden alkaessa läheisriippuvuuden merkkejä, mutta ne ovat jo melkein kadonneet. Pientä levottomuutta enää on, mutta se ei ole ollenkaan paha :)
Postausta saisi jatkettua vaikka kuinka pitkäksi, mutta tässä asioita mitä tulee ensimmäisenä mieleen :) Voin tehdä postauksesta ns. toisenkin osan jossakin vaiheessa, jos vain saan tarpeeksi tekstiä aikaiseksi.
