Sivut

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Ristiäiset

Sunnuntaina oli veljenpojan ristijäiset ja nimeksi tuli Onni Mikael :) Ristijäisistä en sen kummemmin voi laittaa kuvia, koska ei minulla ole kuvien julkaisemiseen lupia. Sen sijaan saattekin musta ja Jonista kuvia. Koeviikko alkoi, mutta yritän saada blogia päivitettyä, mutta toivon teidän ymmärtävän jos en lukemiseltani ehdi. 

Kauhean hyviä kuvia ei tullut, ainakaan montaa ja en ole täysin oikein yhteenkään kuvaan tyytyväinen... Mutta kun kerrankin sain Jonin taas kameran eteen, niin saan olla kyllä edes näihin tyytyväinen :D Saanko muuten olla niin rakastunut omani työn jälkeen, jos pidän sunnuntain kampauksestani ihan hirveästi?







lauantai 28. maaliskuuta 2015

Lastaaminen

Perjantaina isä tuli hakemaan minua tallilta ja ennen lähtöä lastasimme Saran pikaisesti. Eli hevonen vain koppiin, ovet kiinni ja hetken aikaa oleskeltiin siellä. Emme nyt menneet tekemään auton kanssa lenkkiä, koska olimme jo torstaina olleet ajelulla Saran kanssa. Isä otti videon perjantain lastauksesta, joten saatte nähdä miten se sujuu! Isä osasikin todella hyvin kuvata verrattuna äitiin, Isä saisinkin olla kuvaamassa meidän menoa useamminkin ;)

Perjantain lastaus sujui todella hyvin ja hevonen olikin minuutin sisällä kopissa. Itse mokasin muutamaan otteeseen, mutta se ei onneksi Saraa haitannut ja tuli pyydättäessä takaisin koppiin. Sara on opetettu siihen, että kun se menee sinne, voi taluttaja käydä laittamassa takaosan kiinni. Itse en tälläkertaa oikein onnistunut siinä, niin pyysikin isään sen lopuksi laittamaan. Sara peruutti sieltä pois, koska heinäverkko oli tiellä, eikä se "mahtunut" menemään kahdella ensimmäisellä kerralla loppuun asti. 


Sara lastataan siten, että taluttaja menee sen rinnalla koppiin, ei edellä. Saran annetaan ihmetellä ja tutkistella asiaa, jokaista askelta kiittäen ja taputtaen. Hevosta ei saa kuitenkaan katsoa silmiin ja on hyvä jos sille höpöttelee jotain. Videolla ei välttämättä oma puheeni kauheasti kuulunut. Jos hevonen peruuttaa, niin hevosen ei anneta mennä pois, mutta sen kanssa ei ruveta kuitenkaan vetokilpailuun. Se onkin asia, missä itselläni on vielä parantamisen varaa, muuten meneekin hyvin jo :)

torstai 26. maaliskuuta 2015

Sprenger

Muistaakseni olen maininnut siitä, että valmentajani suositteli käyttööni rissakannuksia. Itselle tuli vähän sellainen fiilis, että eikai nyt ihan sellaisia aivan tarvita. Puhuinkin sitten Heidin kanssa kannuksista ja tulimme siihen päätökseen, että ostaisin ensin pitkät peruskannukset. Myöhemmin voisi ehkä rissoja katsoa, mutta katsotaan ensin miten näillä menee. Päädyimme näihin kannuksiin kokemattomuuteni takia, koska minulla oikeasti on vain perus pikkukannuksista kokemusta. Pikkukannuksista rissoihin siirtyminen olisi ollut liian suuri harppaus, niin aloitetaan vähän edes pienemmällä harppauksella. 


Hain kannukset tänään postista ja kyseessä on Sprenger Ultra fit -kannukset, jotka ovat 40mm pituiset. Nyt kun konkreettisesti näkee kannukset, ne ovat ihan hirvittävän pitkät! Kauhistuin aivan ja on sellainen olo, miten Sara koskaan menisi näillä ilman kiukuttelua... Se selviää vain kokeilemalla, mutta toisaalta odotan sitä kauhulla. Laadultaa kannuksien pitäisi olla hyvät tai ainakin uskon niin, koska Sprengerin kannukset ovat kyllä kehuttuja. Hintaa näille kannuksille tuli 29€ posteineen, harmittaakin kun nyt olisi -20% alennuskuponki Horzelle... Noh, ei voi mitään, pitää myöhemmin käyttää se sitten.



Lyhyesti mainitsen sen, että lastaaminen sujuu erinomaisesti! Tänään lastasin Saran itse, pihassa ja ilman apua :) Videota saatte lastauksesta, kunhan saan kameran ladattua ja muistan ottaa sen kuvaajan kera tallille. Päästäänkin kisoihin nyt muualle, sekä valmennuksiin tietenkin. Meidän kisakausi starttaa pääsiäisenä 6 päivä maanantaina kotitallillamme. Todennäköisesti menen 50-60cm, mutta sen näkee sitten vielä. 


lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kiisatiimi

Pääsimme Saran kanssa tallimme kisatiimiin. Ette voi käsittää kuinka onnelinen olen! Vihdoinkin saan tukea ja apua ammattilaiselta :) Maanantaina hommat selviää paremmin, mutta ajattelin infota teille vähän nyt tästä asiasta. Kisatiimissä olevat ratsukot ovat kaikki tuttuja ja kavereita, niin toivon ja uskon, että meillä olisi ihan mahtava yhteishenki kilpailuissa. Sellainen, että me tsempattaisiin toisia, tuettaisiin, annettaisiin neuvoja jne. :) 


Kisatiimi tuo varmasti myös blogille aktiivisuutta, mikä on lukioidenkin kannalta hieno juttu. Jos vain kaikilta saan luvan niin esim. kisareissuista on tulossa videopostauksia ja kaikkea muuta kivaa! :) Ajattelin myös, että olisi kiva joskus esitellä kaikki tiimiläiset. Mutta aika paljolti kaikki riippuu siitä saanko muilta luvan, mutta jos en saa, niin sitten saatte seurailla minun osaltani joitain kisapostauksia jne. 


Pienenä ilmoitusasiana vielä se, että Netta halusi lopettaa tunneilla käymisen. Jos jotain kiinnostaa ruveta käymään tunneilla tai käydä itsenäisesti ratsastamassa kerran viikossa, niin ottakaa rohkeasti vain yhteyttä :) Niin katellaan sitten tilannetta, en vielä ole varma riittääkö aika. Saatan saada kesätöitä ja haluan kisatiimiin antaa täyden panostukseni.


keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Huippujuttuja!

Tiistaina ja tänään lastasimme Saraa Tommin kanssa. Tiistaina lastaus sujui ihan hyvin, ei kuitenkaan yhtä hyvin kuin pari viikkoa sitten. Hevosta piti aika paljon kannustaa ja rohkaista menemään koppiin. Ajoimme pihassa pienen pätkän, jonka aikana syötin hevoselle porkkanoita, juttelin ja silittelin. Kuljetus ei Saran kanssa ongelma ole ongelma, mutta haluamme hevoselle hyviä kokemuksia kaikesta traileriin liittyen.

Tänään lastaus sujui todella hyvin, hevonen menikin melkein heti sinne, raipalla piti kerran koskettaa ja niin oltiinkin trailerissa. Sen jälkeen menimme heittämään autolla pienen ehkä kilometrin lenkin. Tommi totesi Saran matkustava hyvin ja rauhassa, toki itse sen tiesinkin jo. Huomenna olisi taas lastausta vuorossa ja tälläkertaa pääsen itse puikkoihin! :) Saa nähdä mitä siitä tulee...

Nina Fagerström on tulossa tallillemme valmentamaan 18.-19.4. Vielä ei olla varmoja osallistumisestamme, eikä ole vielä osallistumisen suhteen ohjeita tullut, mutta eiköhän me olla menossa :) Lauantain estevalmennuksen peruin, koska lähden viikonlopuksi Vaasaan. Tulee niitä kertoja myöhemminkin! Toinen huippujuttu on nimittäin se, että ratsastuksen opettajani Heidi kokoaa kilpailutiimiä. Toivonkin pääseväni siihen Saran kanssa :) Olisi mahtavaa saada ammattilaisen neuvoja kisoissakin, tukea ja kisatiimin kanssa yhteisiä hienoja kokemuksia! Olen niin innoissani, että voisin vain pomppia :D Heti kun saan tietää asiasta enemmän jne. infoa kyllä teitäkin!











Pahoittelut kuvien tökeröstä taustasta! Muuten ovatkin onnistuneita kuvia :)
Kaikki kuvat © Janita K.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

If you want it, take it

Sunnuntaina Janita tuli kuvaamaan meidän menoa. Aluksi Sara oli aivan hirvittävä, se oli tahmea kuin mikäkin ja tuntui, ettei mikään auttanut. Yritin heti jo käynnissä vaatia hevosen rehelliseksi, mutta hevonen suorastaan vain haistatti :D Päätin sitten mennä kaikki askellajit läpi suhteellisen lyhyesti. Sen jälkeen palasin "lähtöpisteeseen", taivuttelin hevosta ja vaadin sitä rehelliseksi. 

Lopuksi S olikin aiva jees, mutta jäi silti yllättävän tahmeaksi, verrattuna yleisesti sen ratsastettavuuteen. En tiedä alkaako auringon lämpö tehdä kaikesta tylsää ja haluaisi vain olla auringossa laiskottelemassa... Rehelliseksi en sitä kuitenkaan lopuksikaan saanut, mutta päätin lopettaa kun ihan muutama hyvä pätkä tuli. Ratsastan yleensä periaatteella, että kun menee hyvin lopetetaan siihen. 

Muutakin ilmoitettavaa teille on valmennuksien suhteen, lisää kuvia jne. mutta niitä saatte nähdä sitten seuraavassa postauksessa! :) Ei tule tästä liian pitkää ja saan apua postauksien pulaan. Tänään meillä on tunti taas, innolla kyllä odotan mitä Heidi on keksinyt! Viime maanantaina harjoittelimme vastalaukkaa valmistelevia tehtäviä. Emme siis tehneet vastalaukkaa, vain jotain suuntaa antavaa jumppaa. Hevonen oli silloin niin innoissaan, että sai kyllä hampaat irvessä pelätä mihin seuraavaksi joutuu :D 


Tarkoituksena oli, että olisin ratsastanut ulkona kentällä. Vaikka kenttä alkaa ollakin sula, niin en sinne raaskinutkaan mennä routakuoppien pelossa. Ei tiedä millainen pohja on, kun se on uusittu viime kesänä ja kukaan ei ole siellä mennyt. Toivottavasti se olisi pian kunnossa, niin saisi teille paljon useammin kuvia ihan perusratsastuksestakin. 


Tiistaina ja todennäköisesti myös torstaina ollaan lastailemassa Saraa Tommin kanssa :) Jos kaikki sujuu yhtä hyvin kuin viimmeksi, niin toivottavasti voitaisiin äidin kanssa jo pikkuhiljaa harjoitella, ettei tarvitsi Tommin apua. Kuitenkin kisojakin olisi kiva päästä kiertämään ja valmentautumaan. Saa kyllä olla ikuisesti kiitollinen Tommin korvaamattomasta avusta ja rautaisista hermoista!










Kaikki kuvat © Janita K

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Ihana aurinko!

Keskiviikkona oli tosi ihana sää ja toivonkin kesän saapuvan pian. Meidän filosofian opettaja ei ollut paikalla ja olisi pitänyt tehdä itsenäisesti tehtäviä kaksoistunnin verran, joten päätin mennä tallille. Äitikin on sairaslomalla, joten ehti hyvin kanssani käydä tallilla, vaikka oli vain tunti aikaa. Hömpötettiin kentällä, mutta enimmäkseen se oli kyllä auringon lämmön nautiskelua tai ainakin hevosen ilmeistä päätellen :D Tuumasta toimeen kysyin Janitalta haluaisiko hän tulla kuvaamaan meidän menoa, niin hän suostui :) Saa nähdä koska saamme asian aikaiseksi ja aikataulut sopimaan yhteen, mutta olen kyllä hirveän innoissani, kun saan muidenkin kuvamateriaalia, kuin vain aina esim. pikkuveljeni tai äidin ottamia, Jonia unohtamatta.





 Auringossa piti nautiskella ihan silmät kiinni!