Don't let me down

Saran ensimmäinen viikko klinikan jälkeen on mennyt seuraavanlaisesti: joka toinen päivä kentällä käyntityöskentelyä + 2min ravia ja joka toinen päivä maastakäsin peltotiellä kävelyä. Suunnitelma on tehty sen takia, ettei aloiteta liian rankasti yhtäkkiä. Olen myös tarkkaillut Saran sykettä stetoskoopilla (ennen ja jälkeen liikutuksen). Näin pystytään seuraamaan Saran kuntoutumista ja palautumista rasituksesta.

Sara pääsi viime viikolla heti klinikan jälkeen laitumellekin. Päätin silloin odottaa edes siihen asti kun jalka olisi ultrattu. Ei tarvinnut murehtia, että Sara rikkoisi jalkansa laitumelle päästessään, koska silloin ei voinut tietää onko se täysin terve vai ei. Kaikin mahdollisin tavoin pyrin silloin kuitenkin riskit pienentää minimiin. Sara on nauttinut kun on päässyt laitumelle. Lilli ja Sara ovat aivan erottamattomat ystävykset, mikä on hyvä asia, koska meidän on helppo Siljan kanssa lähteä hevosten kanssa maneesille talvella tarvittaessa.

Kuntoutan Saraa nyt hiljalleen, esteitä Sara ei kuitenkaan varmaan vuoteen ainakaan näe. Voin todennäköisesti hypätä joskus tulevaisuudessa Saralla, mutta koska kiinnostukseni on täysin koulupuolella, niin miksi kiirehtiä esteiden suhteen. Olisi vain mukavaa saada esteet jossain vaiheessa virkistykseksi mukaan. Oej tulee kylmätä huolellisemmin aina ratsastuksen jälkeen, mutta se tulee jo niin rutiinilla ettei sitä edes huomaa. Mielellään tallillakin käy kun on hyvä porukka ja matka on lyhyt. Saatan joskus käydä useammankin kerran päivässä tallilla. 

It's all on you, so what you wanna do?

Sara on kotiutunut todella hyvin ja äkkiä uuteen paikkaan. Sara on jo päässyt vaahtokylpyyn, mutta tällä viikolla olisi uuden kylvyn aika. En olisi uskonut, että tallin ilmastointikin vaikuttaa näin paljon.  Saran silmät ovat kirkkaammat, eivätkä vuoda ja Saran keuhkot puhdistuvat hiljalleen. Jalatkin ovat lähteneet parantumaan todella hyvin, iho niissä meinaa vain olla kuivaa. Ostinkin niihin edellispäivänä kaupasta luomuhunajaa, jos sillä saisi niitä hoidettua. 

Sara on nauttinut, kun se on kunnolla päässyt töihin ja päivittäinen ohjelma on vaihtelevaa. Kentällä olemme nyt ahkerasti treenannut takaosan väistämistä ja sen aikana ei saisi tulla tahtirikkoa. Käynnin temmon säilyttäminen on tärkeää ja Heidi osasikin antaa meille mukavan tehtävän. Tallin lähellä on peltotietä, jota pitkin olemme olleet taluttaen kävelemässä ja voi vitsit miten Sara onkaan nauttinut siitä. Sarasta näkee sellaisen elämänilon nyt ja Heidikin on sanonut, että se oikeasti tykkää tehdä töitä. 

Eilen olimme maastolenkillä ja sielä vierähtikin yli kaksi tuntia. Oli todella mukava maasto ja eniten olen ylpeä siitä, kuinka Sara ei pelännyt edessä kulkevaa Vinskiä jolla oli kärryt. En tiedä onko Sara koskaan nähnyt kärryjä ja jos se on nähnyt kärry, niin niitä ei ole nähty ainakaan neljään vuoteen. 21.4 tuli Saran kanssa neljä vuotta täyteen. En ymmärrä mihin tämä aika oikein menee. Nyt on taas Takalaan saatu aika: pääsemme Saran jalan kontrolliin 12.5. Silloin selviää parhaiten miten tekee Saran kanssa, että saako jatkaa kuntouttamista raviin ja laukkaan, vai onko käveleminen vielä ainut vaihtoehto. Jos jalka ei millään meinaa parantua, on astuttaminenkin nähty vaihtoehtona, mutta sen nyt näkee klinikan jälkeen, tarvitseeko asiaa miettiä pidemmälle. Tottakai tärkein olisi se, että saisin vielä Sarasta treenikumppanin ja pääsisi edes välillä pyörähtämään valkoisten aitojen sisäpuolella.

Anarchy Apparel

Nyt kun Sara on sairaslomalla olen löytänyt motivaation käydä salilla. Suurin syy motivaatioon on se, että kun Sara on kunnossa olen itse jo silloin kunnossa ja pystyn auttamaan ratsastaessa Saraa mahdollisimman paljon. Sara vaatii varmasti enemmän apua aluksi, kunnes kunnon saa taas palaamaan ennalleen. Olisi huono yhdistelmä jos itsekään en jaksaisi, niin miten ihmeessä voisin saada hevosta jaksamaan ja motivoitua yrittämään. 

Sain valmentajaltani sponsorina, lahjana tai miksi sitä nyt haluaa jokainen sanoa, niin saliohjelman. Olen niin innoissani asiasta, enkä malta odottaa että saan sen ottaa käyttöön. Ruokavalionkin muutan jossain vaiheessa, nyt oon vaan vähän karsinu herkkujen määrää, mutten vielä sen kummemmin. Ei ole vielä järkevää tässä vaiheessa ruokavaliota kääntää ylösalasin. 

Olen kauan kaipaillut uusia treenihousuja, koska en oikeastaan omista kuin yhdet sellaiset. Kuitenkin salilla käyn melkein päivittäin. Naistenpäivänä en saanut ruusuja, mutta Fit4you'lla oli tarjous koskien Anarchy Apparel'in housuja. Kun tilasi jotkut Anarchyn housut, sai kaupanpäällisiksi naistenpäivän kunniaksi valkoiset housut samalta merkiltä. Pidän Anarchyn housuista, koska ne on omaperäisempiä. Päädyin sitten tilaamaan Milky Way nimiset housut. Loppujen lopuksi sain 50e kahdet housut. Nyt kun olen päässyt molemmilla housuilla ahkerasti treenaamaan, niin voin vain todeta niiden olevan älyttömän hyvät housut. Housut istuu älyttömän hyvin ja nämä eivät treenin aikana valu, että niitä pitäisi olla kokoajan nostelemassa ylöspäin.

I will stand up for you

Pihalla oli niin hieno sää, että menimme Annan kanssa kuvailemaan. Tarkoituksena ei ollut ottaa profiilikuvaa, mutta kuvat onnistuivatkin niin hyvin, että sainkin uuden profiilikuvan itselleni yhdestä kuvasta. Kuvauksen ideana oli saada Vilin kanssa muutama yhteiskuva pitkästä aikaa. Vili olikin vähän ihmeissään kun lenkin sijasta joutui kuvattavaksi. Anna saikin taltioitua ihania yhteiskuvia meistä, pitääkin kehystää yksi niistä. 

Oon tällähetkellä lukulomalla ja käyn tallilla aamuin illoin antamassa Saralle lääkkeet ja hoitamassa jalat. Tallilla ensin laitan Saran kävelytyskoneeseen, jonka aikaa luen autossa. Sara on kävelytyskoneessa päivässä 20-60 minuuttia yleensä. Kun Sara on kävellyt, laitan sille etujalkoihin kylmät ja sillä aikaa kun ne vaikuttavat, huuhtelen takajalkoja vedellä. Lopuksi vielä huuhtelen etujalat ja kuivaan kaikki jalat. Kuivauksen jälkeen laitan niihin voiteita, oli se sitten antibioottivoidetta, hunajavoidetta, tummelia.... kaikenlaisia sinne on kokeiltu. Sitten Sara saakin ruuan ja pääsee joko karsinaan tai tarhaan, riippuen kellonajasta. Arki kuluu lukiessa, salilla, tallilla ja kavereiden kanssa vaihtelevasti.

I had a one way ticket to a place where all the demons go

Hiljaiseloa on epävirallisesti jonkin aikaa tullut vietettyä, mutta jos se nyt olisi ohi. En ole päivitellyt Sarankaan tilanteesta mitään, kaverit tietenkin tietävät mikä tilanne on, jos heitä on asia kiinnostanut. En ole blogiin kirjoittanut mitään, koska itse en ainakaan jaksaisi päivästä toiseen lukea puuduttavan samanlaisia postauksia, missä ei oikeastaan mitään "uutta" sisältöä olisi. Ennenkuin kerron mitä meille Saran kanssa kuuluu, ajattelin aloittaa itsestäni, että mitä minulle oikeasti kuuluu.

Elämässäni on tapahtunut niin paljon muutoksia, etten pysy enää itse perässä ja ainut ns. henkireikä on vaakalaudalla. Aina kun on ollut huono fiilis tai ylipäätänsä asiat menneet huonosti, on saanut keskittyä Saran kanssa treenaamiseen ja vitsit siitä hommasta tulee hyvä fiilis! Mutta nyt, en voikaan panostaa treenaamiseen, vaan pitää keskittyä Saran terveyteen. Voitte vain kuvitella miltä tuntuu, kun ei pääse pakoon asioita edes hetkeksi. 

Viimeinen jakso alkaa huomenna, enkä todellakaan ole valmis palaamaan melkein kolmen viikon joululomalta takaisin kouluun. Pitäisi jaksaa vielä viimeisetkin ponnistuksen valmistumisen eteen, koska kirjoitukset on erittäin lähellä, mutta missä motivaatio? Olen kuitenkin päättänyt, että nyt kun huomenna alkaa koulu niin viikkoon tulee sisältymään salilla ja tallilla käyminen, sekä opiskelu. Nyt on pakko tehdä jo jotain, koska oma tulevaisuuskin on pelissä. Salille pitää jaksaa sen takia, että kun/jos saa ruveta valmentautumaan Saran kanssa, niin en aivan parin minuutin jälkeen heitä hanskoja tiskiin kunnon puolesta. Eikä se pakkopullaa ole, treenaaminen on kivaa kunhan jaksaa paikan päälle mennä. 

Lyhyesti sanottuna kaikki on hyvin, mutta sitten toisaalta taas ei. En tunne oloani oikeastaan millään tapaa onnelliseksi, mutta eivät asiat toisaalta huonostikkaan ole. Saran terveyden ja opiskelun tuoma stressi ei ole kivaa ja tuntuu, ettei sitä määräänsä enempää jaksa edes. Kuinka kauan sitä jaksaa? En tiedä, aika loppusuoralla ollaan pikkuhiljaa kauanko oikeasti enää jaksan. 

Olimme Janitan kanssa kuvailemassa ja voi vitsit miten tykkäänkään näistä kuvista! Suurin osa kuvista onnistui ja en kyllä muista koska viimeksi olisin ollut näin tyytyväinen kuviin, joissa olen itse. Toki Janitakin on niin hyvä kuvaamaan, että siinä on oma osuutensa ;) 

Palailen muutaman päivän päästä kertomaan Saran tilanteesta, kunhan saan sen postauksen tehtyä loppuun. Ulkoasukin vaihtuu, kunhan saan siihen idean ja motivaation.

Kaikki kuvat © Janita 

HIHS 2015

HIHS tuli ensimmäistä kertaa koettua ja nähtyä. On se kyllä täysin eri asia olla paikan päällä, kuin katsoa televisiosta kilpailuja. Katsomossa oli niin ihana kilpailutunnelma ja muutenkin oli kyllä mahtava päivä! Olimme äidin kanssa vain lauantaina ja se riitti ihan hyvin. Ainut asia mihin oikeasti petyin oli expo, mutta eihän se edes ole HIHS'n pääasia. Muutaman tarpeellisen jutun kuitenkin löysin sieltä exposta, mutta esittelen myöhemmin videolla kaikki viikonlopun ostokset. 

Sai vain ihailla katsomosta kuinka hienoa yhteistyötä hevosten kanssa ihmiset tekivät. HIHS onnistui kasvattamaan omaa intohimoa ratsastusta kohtaan ja kasvatti motivaatiotakin huimasti. Nyt kun vain saisi hevosen kuntoon niin pääsisi treenaamaankin sen oman hevosen kanssa. On se kivaa päästä muiden hevosten kanssa treenaamaan, mutta kyllä oma on vain oma ja sen kanssa on kaikkein kivointa treenata. 

Kerron vielä seuraavassa postauksessa paremmin koko viikonlopustamme helsingissä :)