Sivut

lauantai 2. elokuuta 2014

Loimitus

Klippauspostaukseen (tänne) jo kerroinkin, että kun on aikaa tms niin teen klippauspostaukseen "jatko-osan", missä kerron miten aijon ruveta loimittamaan Saraa ja loppuun voisin muutaman jutun laittaa mitä pitäisi tämän klippauksen johdosta ostaa. Pahoittelen muuten kirjoitusvirheitäni, suurin osa johtunee siitä, että olen kaatanut kynsilakanpoistoainetta näppäimistölle, joten näppäimistö on saanut oman tahtonsa.

Kaisan kirjoituksesta loimitukseen liittyen (tästä) sai mut oikeastaan lopulliseen päätökseen millälailla loimitan Saran. Selvän säännön teen ainakin siitä, että Saralla saa olla maksimissaan vain kaksi loimea päällä, ei yhtään enempää. Hevoselle ei ainakaan tuu silloin tukala olo ja loimien väliin jää ilmaa mikä auttaa pitämään hevosen lämpimänä. Pyrin pitää klipatulla hevosella laadukkaat loimet, jotka eivät hinkkaisi, mutta ostan silti varmuudeksi lapasuojuksen suojaamaan hinkkaamiselta.

En vielä tiedä miten loimitan milläkin kelillä ja kun en voi tietää millainen talvi tulee, joten tässä muutamia loimiyhdistelmiä mitä olen ajatellut. Tallitoppis kaulakappaleella + ulkotoppis kaulakappaleella, fleecevuorellinen sadeloimi + fleeceloimi tai jokin muu, tallitoppis + ulkotoppis, joillakin keleillä voisi mennä pelkällä kaulakappaleettomalla toppiksella, mutta tallitoppiksella jossa on kaulakappale. Pitää testailla kaikenlaisia yhdistelmiä käytännössä ja muutenkin katella millaiseksi hevonen tuntee olonsa milläkin yhdistelmällä: onko kylmä jne.

Muutama juttu mun pitää kuitenkin ostaa, tarvitsen sen lapasuojuksen. Päädyin tähän lapasuojukseen, koska se näyttää jotenkin siistiltä ja simppeliltä. Sitten tarvitsen tallitoppiksen lisäksi toisen tallitoppiksen, jossa on kaulakappale. Hööksillä uudessa kuvastossa oli kiva tallitoppis mihin sai erikseen ostettua kaulakappaleen (loimikaulakappale), mutta ennemmin oon löytänyt suhteellisen halvalla Galopp'ista tallitoppiksen kiinteällä kaulakappaleella. Vielä en kuitenkaan ole osannut päättää otanko Hööksin vai Galopp'in loimen ja jos päädyn Galopp'in loimeen, otanko 200g vai 300g? (200g300g) Toisaalta olis hyvä ostaa Hööksin loimi, koska sitten olis samalla varalla toinen kaulakappaleeton loimi ja siihen olisi sitten kätevä lisätä kaulakappale sään mukaan. Toisaalta äiti varmaankin päättää mikä näistä loimista tulee, kun en itse niitä voi maksaa. Ulkotoppista toivottavasti ei tarvitse hommata, mutta sitten voi joutua, jos loimi onkin liian nafti ja sinne ei meinaa sisätoppis mahtua alle. Saisiko teiltä mielipiteitä, mikä loimi teidän mielestä olisi paras ostaa?

Talvella jos vain voin, niin voisin tehdä teille vielä postauksen Saran loimista. Riippuu paljon myös siitä kuinka kehtaan tallilla häärätä kuvaten loimia :D haha. Mutta tässä mun tämän hetkisiä mietteitä asiasta :) ! Saran kanssa on nyt mennyt todella hyvin ja tuntuu, että se liikkuu paremmin kuin koskaan. Kuitenkin nyt maanantaina kun juoksutin sen liinassa huomasin takapäässä vähän jäykkyyttä, mikä on liikutuksen aikana aina vertynyt ja enää ei sitä jäykkyyttä niin huomaakkaan. Onneksi sain Saralle nyt maanantaina ajan akupunktiolle, niin pääsee jumeista pois jos niitä löytyy :) Mutta kovasti kiinnostaa löytyykö sieltä takaa jotain, mikä viittaa siihen jäykkyyteen yms. Ollaan Saran kanssa aika monipuolisesti menty, ratsastaen, maastossa ja liinassa oon juoksuttanut, mutta treenejä saisi laittaa rankemminksi. Tietysti pitää välillä sitten muutamia rennompia päiviä pitää, mutta nyt saisi jo ruveta tekemään intervalliharjoituksia ja muutenkin juttuja miten saisi kuntoa kohotettua. Puomejakin ollaan ehditty vähän mennä :) niillä saa kivasti piristettyä liinassa juoksuttamista.


Siinä muutama talvinen kuva Sarasta, ettei liian tylsäksi mene :)

P.S. Muistakaa kysellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti