I had a one way ticket to a place where all the demons go

Hiljaiseloa on epävirallisesti jonkin aikaa tullut vietettyä, mutta jos se nyt olisi ohi. En ole päivitellyt Sarankaan tilanteesta mitään, kaverit tietenkin tietävät mikä tilanne on, jos heitä on asia kiinnostanut. En ole blogiin kirjoittanut mitään, koska itse en ainakaan jaksaisi päivästä toiseen lukea puuduttavan samanlaisia postauksia, missä ei oikeastaan mitään "uutta" sisältöä olisi. Ennenkuin kerron mitä meille Saran kanssa kuuluu, ajattelin aloittaa itsestäni, että mitä minulle oikeasti kuuluu.

Elämässäni on tapahtunut niin paljon muutoksia, etten pysy enää itse perässä ja ainut ns. henkireikä on vaakalaudalla. Aina kun on ollut huono fiilis tai ylipäätänsä asiat menneet huonosti, on saanut keskittyä Saran kanssa treenaamiseen ja vitsit siitä hommasta tulee hyvä fiilis! Mutta nyt, en voikaan panostaa treenaamiseen, vaan pitää keskittyä Saran terveyteen. Voitte vain kuvitella miltä tuntuu, kun ei pääse pakoon asioita edes hetkeksi. 

Viimeinen jakso alkaa huomenna, enkä todellakaan ole valmis palaamaan melkein kolmen viikon joululomalta takaisin kouluun. Pitäisi jaksaa vielä viimeisetkin ponnistuksen valmistumisen eteen, koska kirjoitukset on erittäin lähellä, mutta missä motivaatio? Olen kuitenkin päättänyt, että nyt kun huomenna alkaa koulu niin viikkoon tulee sisältymään salilla ja tallilla käyminen, sekä opiskelu. Nyt on pakko tehdä jo jotain, koska oma tulevaisuuskin on pelissä. Salille pitää jaksaa sen takia, että kun/jos saa ruveta valmentautumaan Saran kanssa, niin en aivan parin minuutin jälkeen heitä hanskoja tiskiin kunnon puolesta. Eikä se pakkopullaa ole, treenaaminen on kivaa kunhan jaksaa paikan päälle mennä. 

Lyhyesti sanottuna kaikki on hyvin, mutta sitten toisaalta taas ei. En tunne oloani oikeastaan millään tapaa onnelliseksi, mutta eivät asiat toisaalta huonostikkaan ole. Saran terveyden ja opiskelun tuoma stressi ei ole kivaa ja tuntuu, ettei sitä määräänsä enempää jaksa edes. Kuinka kauan sitä jaksaa? En tiedä, aika loppusuoralla ollaan pikkuhiljaa kauanko oikeasti enää jaksan. 

Olimme Janitan kanssa kuvailemassa ja voi vitsit miten tykkäänkään näistä kuvista! Suurin osa kuvista onnistui ja en kyllä muista koska viimeksi olisin ollut näin tyytyväinen kuviin, joissa olen itse. Toki Janitakin on niin hyvä kuvaamaan, että siinä on oma osuutensa ;) 

Palailen muutaman päivän päästä kertomaan Saran tilanteesta, kunhan saan sen postauksen tehtyä loppuun. Ulkoasukin vaihtuu, kunhan saan siihen idean ja motivaation.

Kaikki kuvat © Janita 

LUUKKU 21: Millainen olen?

Kun muut ovat kesätöissä tai jossain muualla, ei mulla oikeestaan oo tekemistä. Mietin yhtenä päivänä, että mitähän muut ajattelevat musta, mutta sitten mieleeni tuli, että millaisena koen itse itseni. Joten ajattelin teille nyt kirjoittaa millaisena ihmisenä näen siis iteni :) Anna on kirjoittanut jo musta tänne blogin puolelle, kyseisen tekstin löydät täältä.

Oon todella seurallinen ja sosiaalinen ihminen. Mikä on mielestäni todella ilmiselvää, jos yhtään on mun kanssa ollut tekemisissä. Kun tutustun uuteen ihmiseen saatan olla vähän ujo ja hiljainen, mutta sitten kun on ekat pari sanaa vaihdettu, niin puhun lakkaamatta ja juttu luistaa. Muhun on tosi helppo siis tutustuakkin, jos vain juttelee ja vastaa mulle. Viihdyn mielummin kaveriporukassa, kuin yksin kotona, vaikka joskus yksin kotona oleminen onkin rentouttavaa ja saa olla rauhassa ajatuksiensa kanssa. Kaveriporukassa oon kauhee papupata ja jos oikeen innostun, niin volyymitasokin nousee aikalailla :D uskon, että mun äänekkyys ärsyttää monia, mutta oon perinyt kyseisen ominaisuuden äitiltä ja se tulee vähän niinkuin vahingossa, joten en aina huomaa sitä. Tiedostan asian itse, joten mulle ei tartte asiasta kuitenkaan muistuttaa, saatan loukkaantua siitä, vaikka vähän tyhmältä kuullostaakin. Loukkaannun ja suutun todella helposti, mutta en kuitenkaan oo pitkävihainen, ellei siihen todellakin oo hyvä syy.

Oon myös erittäin mustasukkainen, esim. Saralla ei vuokraajaa ole/tulekkaan koskaan, koska tiedän, että siitä tulis kauhea katastrofi. Olisin varmaan aina, että miksi sä noin teet ja missä tämä ja tämä tavara on jne :D Kehtaan myöntää asian hyvin itselleni ja hyvä niin, koska tiedän olevani niin mustasukkainen Sarasta. Yksinkertaisesti mun mustasukkaisuus on sitä, että se mikä on minun, on myös minun. En jaa mitään vapaaehtoisesti oikeastaan. Nyt kun parisuhteessa oon, niin oon kuitenkin oppinut paljon antamaan periksi jääräpäisyyteni kanssa ja mustasukkaisuuttakin osaan hillitän suhteellisen hyvin. Mustasukkaisuus vähenee siis hiljalleen :) 

Oon todella jääräpäinen ja en kehtaa myöntää olevani väärässä, vaikka tietäisin olevani väärässä. Tämän oon perinyt kyllä ilmiselvästi isältä, koska kun Sara tuli iskä ei myöntänyt, että tietää hepoista vähemmän kuin minä. Eikä iskä ole sitä vieläkään oikeastaan myöntänyt, mutta ainakaan asiasta ei enää kiistellä. Jonin kanssa mun on onneksi jo todella helppoakin antaa periksi ja olen tottunut siihen, mutta perheelle en pysty antamaan periksi. Eiköhän sekin asia muutu jossakin vaiheessa.

Tässä muutama juttu mitkä tulee mieleen, haluaisitteko että kirjoitan vielä lisää? :)

She made a fool out of you and, boy, she's bringing you down

Kaikista kokeista on selvitty, mutta eri asia pääsenkö yhdestäkään läpi. Tänään meillä oli koulus coopperi ja siitä en sitte puhukkaa. Mulla on nyt sellanen fiilis, että oon menettänyt kaiken ja haluan vain käpertyä kotia peiton alle. Mulla on nyt ollu kamera tallilla mukana kun oon Saran kanssa touhunnut ja Sara on nyt ollu ihana lellivauvva :) rakastan <3 Sain Petrin hetkisitten ottamaan mulle uuden profiilikuvan niin halusin nyt teille tulla laittamaan niitä ja sitte Sarasta otettuja kuvia viikon varrelta :) enjoy! Muutes ei teillä olis vinkkiä miten saisin Saran timmiin kuntoon? se on kauhee pallo eikä mikää tunnu auttavan... :( hävettää aiva

Tallikissat Milli ja Molli :)

jeee mami tuli odota mäki tuun !!

lihava