Kun olin viime viikolla hypännyt itsenäisesti, huomasin kuvista aika paljon omia virheitäni. Tiedostan niitä ihan hyvin myös ratsastaessa, mutta en aina välttämättä pyri korjaamaan niitä kaikkia silloin. Siksi olisikin hyvä välillä unohtaa hevonen ja vain keskittyä välillä omaan menoon ja virheisiin.
Esteillä suurimpia ongelmiani ovat kädet, sekä melkein kokonaisuudessaan esteistunta. Esteillä olen usein liikkeen edessä, enkä ole ryhdikäs. En malta istua satulassa riittävän kauaa estettä lähestyttäessä . Osaattekin varmaan arvata, että hommassa on helpon tippumisen ainekset, kun hevonen kieltää. Yllä olevassa kuvassa olen ihan ookoon ryhdikäs, mutta mielestäni saisin olla vielä vähän ryhdikkäämpi. Kuvassa näkyy myös, kuinka työnnän rintakehän liian ulos.
Käsieni avulla yritän melkein päivittäin ratsastaessani lähteä lentoon, mutta esteillä se on jotenkin huomattavampaa. Kädet ovat irti kyljistä, aivan kuin yrittäisin räpytellä niillä lentoon. Kenties harrastan sitä joka päivä, jos pääsisinkin lentoon vielä jonain päivänä? Kuka tietää.
Minullakin on ongelmana ne klassiset ongelmat, eli katse ja ryhti. Kaikesta huolimatta ryhtini on mielestäni parantunut kuitenkin huimastin pelkästään vuoden aikana, mutta kyllä siinä moittimistakin löytyy jokaisella ratsastuskerralla. Itse maltan istua satulassa ryhdikkäänä parhaiten silloin, kun Sarakin menee hyvin selkä ylhäällä jne. Silloin on myös huomattavasti helpompi istua siellä ryhdikkäänä.
Esteillä tuijotan itse helposti estettä, enkä esteen ns. eteen, mikä on virhe. Itsenäisesti kun ratsastan, etsin liian helposti aarteita kentän pohjalta tai tuijotan hevosen hulmuavaa harjaa. Ongelmaa on erittäin vaikea kitkeä pois, kun se on lähes automatisoitunutta. Kuitenkin, kun asian muistaa, yrittää sitä aina välillä korjata.
Virhe minkä kanssa olen kamppaillut nyt lähiaikoina kaikista eniten on omien käsien korkeus. Tarkoitan sillä sitä, että en pidä käsiä ryhdikkäästi irti satulasta, vaan ne hipovat satulan etukaarta jatkuvasti. Onneksi tähänkin on jo ollut parannusta huomattavissa, mutta ongelman kanssa saan jatkaa yhä kamppailua.
Tähän loppuun haluan sen vielä sanoa, että antakaa ihmisille mahdollisuus tehdä virheitä. Kukaan meistä ei synny ammattiratsastajaksi valmiina ja varmasti jokainen ratsastaja on joskus tehnyt virheitä. Itse käyn tunneilla ja valmennuksissa opettelemassa virheiden korjaamista ja muutenkin oppimassa uusia asioita. On helppoa sanella virheet kuvien perusteella, kuin silloin, kun itse on siinä tilanteessa. Joten annetaan valmentajien yms. kertoa virheet, eikä huudella nimettöminä mitään itsestäänselvyyksia :)
Olen joskus miettinytkin, että miten ihmeessä jaksan edes harrastaa ratsastusta. Ärsyynnyn kauhean helposti, jos tulee kauheasti virheitä, enkä osaa mitään. Ja ratsastus on taas laji, jossa huomaa aina virheitä ja ratsastusta ei oikeastaan koskaan osaa täydellisesti. Miten olenkin onnistunut valitsemaan lajin, jonka kanssa voisin elää suuressa ristiriidassa ja ärsyyntyneisyydessä? Mikä saa ratsastajan jatkamaan harrastusta, varsinkin silloin, jos on paljon epäonnistumisia?
c. Nelli
Esteillä suurimpia ongelmiani ovat kädet, sekä melkein kokonaisuudessaan esteistunta. Esteillä olen usein liikkeen edessä, enkä ole ryhdikäs. En malta istua satulassa riittävän kauaa estettä lähestyttäessä . Osaattekin varmaan arvata, että hommassa on helpon tippumisen ainekset, kun hevonen kieltää. Yllä olevassa kuvassa olen ihan ookoon ryhdikäs, mutta mielestäni saisin olla vielä vähän ryhdikkäämpi. Kuvassa näkyy myös, kuinka työnnän rintakehän liian ulos.
c. Joni
Käsieni avulla yritän melkein päivittäin ratsastaessani lähteä lentoon, mutta esteillä se on jotenkin huomattavampaa. Kädet ovat irti kyljistä, aivan kuin yrittäisin räpytellä niillä lentoon. Kenties harrastan sitä joka päivä, jos pääsisinkin lentoon vielä jonain päivänä? Kuka tietää.
c. Janita
Minullakin on ongelmana ne klassiset ongelmat, eli katse ja ryhti. Kaikesta huolimatta ryhtini on mielestäni parantunut kuitenkin huimastin pelkästään vuoden aikana, mutta kyllä siinä moittimistakin löytyy jokaisella ratsastuskerralla. Itse maltan istua satulassa ryhdikkäänä parhaiten silloin, kun Sarakin menee hyvin selkä ylhäällä jne. Silloin on myös huomattavasti helpompi istua siellä ryhdikkäänä.
Esteillä tuijotan itse helposti estettä, enkä esteen ns. eteen, mikä on virhe. Itsenäisesti kun ratsastan, etsin liian helposti aarteita kentän pohjalta tai tuijotan hevosen hulmuavaa harjaa. Ongelmaa on erittäin vaikea kitkeä pois, kun se on lähes automatisoitunutta. Kuitenkin, kun asian muistaa, yrittää sitä aina välillä korjata.
c. Äiti
Virhe minkä kanssa olen kamppaillut nyt lähiaikoina kaikista eniten on omien käsien korkeus. Tarkoitan sillä sitä, että en pidä käsiä ryhdikkäästi irti satulasta, vaan ne hipovat satulan etukaarta jatkuvasti. Onneksi tähänkin on jo ollut parannusta huomattavissa, mutta ongelman kanssa saan jatkaa yhä kamppailua.
Tähän loppuun haluan sen vielä sanoa, että antakaa ihmisille mahdollisuus tehdä virheitä. Kukaan meistä ei synny ammattiratsastajaksi valmiina ja varmasti jokainen ratsastaja on joskus tehnyt virheitä. Itse käyn tunneilla ja valmennuksissa opettelemassa virheiden korjaamista ja muutenkin oppimassa uusia asioita. On helppoa sanella virheet kuvien perusteella, kuin silloin, kun itse on siinä tilanteessa. Joten annetaan valmentajien yms. kertoa virheet, eikä huudella nimettöminä mitään itsestäänselvyyksia :)
Olen joskus miettinytkin, että miten ihmeessä jaksan edes harrastaa ratsastusta. Ärsyynnyn kauhean helposti, jos tulee kauheasti virheitä, enkä osaa mitään. Ja ratsastus on taas laji, jossa huomaa aina virheitä ja ratsastusta ei oikeastaan koskaan osaa täydellisesti. Miten olenkin onnistunut valitsemaan lajin, jonka kanssa voisin elää suuressa ristiriidassa ja ärsyyntyneisyydessä? Mikä saa ratsastajan jatkamaan harrastusta, varsinkin silloin, jos on paljon epäonnistumisia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti