Sivut

lauantai 31. tammikuuta 2015

Nakupelle

Tänään vihdoinkin sain aikaiseksi ottaa Saran klippauksesta kuvia. Pihalla kyllä todellakin korostuu kaikki klippauksen virheet, mutta voin kyllä melkein kokonaan laittaa sen klipperin syyksi. Klipperin terät olivat niin huonossa kunnossa, joten selkeiden ja siistien rajojen tekeminen tuntui mahdottomalta. Ja kaiken lisäksi tallissa oli todella huono valo kun klippasin... Sydänkään ei ole symmetrinen, mutta monen mielestä (omastakin mielestä) on kiva, ettei se ole edes symmetrinen. Symmetrisen sydämen tekeminen olisi ollut todella hankalaa. 


Ei siitä sen enempää, hyvältä se näyttää yleisesti ja klippaus on ollut todella kätevä. Ei tarvitse olla hevosta kokoaikaa kuivattamassa ja voi huoletta ratsastaa kunnolla, pelkäämättä hevosen hikoavan liikaa. Kuvista muuten huomaa hyvin kuinka Sara on laihtunut. Hyvässä kunnossa hevonen onkin, eikä kunnossa ole moittimista, mutta esteitä vielä kun saisi treenattua aktiivisemmin olisi kunto varmaan huipussaan. Eikä lihaksistokaan ole enään niin etupainoinen. Yleisesti Saran kanssa menee todella hyvin, se liikkuukin paljon paremmin omalla moottorillaan.


 Viimme viikolla tein Saralle kääntölettejä, kun olin leikannut harjan ja vuohiskarvoja. Yksi letti on pitänyt tehdä uudestaan, muuten ne ovatkin hyvin pysyneet. Kuvista saattaa huomata kuin letit on mennyt vähän sotkuisen näköiseksi, niin pitäisi ne kaikki tehdä pian uudestaan. Jos vain malttaisin millään, voisin pidemmänkin aikaa pitää lettejä. Loimetkin on auttanut hyvin käännösoperaatiossa, koska niiden kaulakappaleet pitävät letit toisella puolella tiiviisti.


Kuvaus oli erittäin pikainen, koska pihalla tuuli aika kylmää, vaikka oliki vain pari astetta pakkasta. Ajattelin kuitenkin, että pakko ottaa kuvat nyt, ennenkuin tulee kauhean kovat pakkaset. Silloin ei ainakaan viitsi hevosta pitää kuvauksen takia alasti pihalla. Kylmyyden lisäksi kuviin vaikutti myös Saran kärsimättömyys, joten kuvat piti senkin takia ottaa todella nopeasti. 


Huomenna ajattelin tehdä vähän jotain vaihtelevaa kuin pelkkää maneesin nurkilla pyörimistä, menen pellolla tai sitten hyppään :) Saa nähdä miten käy, ettei maneesi oo täynnä ratsukoita ja onko pihalla liian kylmä. Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille ihanille lukijoilleni!

4 kommenttia:

  1. Minun mielestä Sara on klipattu tosi siististi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) vaikka itse en voi samaa mieltä olla kun heppa on oikein hyvässä valossa :D

      Poista
  2. hyvin oot onnistunu klippaukses ja huomaa selvästi että sara on laihtunu vaikka mahaa on vieläkin hiukan. :) tuo klippaus myös saa saran näyttämään vielä laihemmalta kun se oikeesti on koska oot jättäny sille vatsaan karvat ja tuossa on selkee raja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) uskon että Sarassa aina tulee näkymään mahaa varsomisen takia, niin minulle ainakin riittää tuollainen "laihuus".

      Poista