Sivut

maanantai 27. heinäkuuta 2015

There’s nowhere we can hide

Tälläkertaa saatte muutaman kunnollisen kuvankin siitä, kun pääsin ratsastamaan kaverini hevosta Karolusta. Olen mennyt muutaman kerran aikaisemminkin Karolla ja Karo on asustanut Saran kanssa samalla tallipaikalla pariinkin otteeseen. Karo on esiintynyt joskus kauan sitten muutamaankin kertaan täällä valmennusvideon taustalla jne. mutta muistaakseni kuvia ei ole ollut siitä, kun olen itse Karon selässä ollut.


En tiedä miksi, mutta en ole koskaan ollut lämmiveristen, enkä suomenhevosten ihannoitsija ja palvoja. Eihän niissä mitään vikaa sinänsä ole, itse en vain ole koskaan lämmennyt niille. Karo on kuitenkin onnistunut näyttämään taitonsa ja hankkinut itselleen tittelin lämminveriseksi, josta minä oikeasti pidän. Karo on ainutlaatuinen oma itsensä, mutta viime ratsastuskerralla sain huomata kuinka siihen toimii samat niksit kuin Saraankin.


Karon kanssa en tehnyt mitään ihmeellistä. Lähdin liikkeelle siitä, että Karo taipui, ilman, että alkoi väistättämään ja vänkäämään suuntaan sun toiseen itseään. Karo oli äärettömän kankea aluksi ja sainkin olla hukassa ajatellen, miksei tämä voi vain taipua. Homma kuitenkin alkoi sujumaan ja hevonenkin alkoi mukavasti pyöristyä hiljalleen. Laukassa Karo oli vähän turhan innokas, mutta loppujen lopuksi sain laukkaakin säädettyä hillitymmäksi.


Oli todella mukavaa mennä Karolla, koska vihdoinkin ajattelin osaavani tehdä jotain ruunan selässä. Ei tarvinnut miettiä millaiset askellajit sillä on, koska ne olivat jo entuudestaan tutut. Yritin saada siellä selässä jotain aikaiseksikin tällä kertaa, eikä ratsastus ollut tutustumista. Äitin ja Satun (hevosen omistajan) sanoin, kyllä sen huomaa kun kuski, sekä hevonen on kehittynyt :)

8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ❤ ja sulla on ihana blogi muutenkin; liityin lukijaksi!

    VastaaPoista
  2. Tiedätkö, onko tällä raviuraa takanapäin? Kivan näköinen hevonen näiden kuvien perusteella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni Karolla on ja sukupostikin vaikuttaa siltä että olisi :) se on!

      Poista
  3. Liityin lukijaksi, käy liittyy munki blogii vaikeudetvoittaa.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
  4. Poistitko Myytäviä-postauksen? Näkyy mulla bloggerissa muttei itse blogissa. Olisin ollut kiinnostunut kun sain juuri oman hepan. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo koska julkaisin sen liian aikaisin :) julkaisen sen tänään ihan pian!

      Poista