LUUKKU 1: Miten sain oman hevosen?

Tänävuonna ajattelin kokeilla tätä joulukalenteri-ideaa :) Luukkujen keksimisessä oli ihan hirveesti vaivaa ja ylipäätänsä niiden toteuttamisessa, kun niitä piti tehdä etukäteen valmiiksi, että ne on ajoissa esillä jne. Mutta jos haluatte helpottaa mua, niin kertokaapas ideoita! Se olis huippu juttu :)

Ensimmäisessä luukussa ajattelin teille kertoa siitä, miten päädyimme juuri Saran ostoon ja miten se ylipäätänsä päätyi meille. Ennen Saraa mulla oli ylläpidossa Seinäjoelta melkein vuoden hevonen, minkä aikana sain itselleni, sekä vanhemmilleni todistettua, että haluan oman hevosen ja pystyn myös huolehtimaan siitä. Emilla MS, tutummin Mille opetti todella paljon minulle ja äidilleni. Saimme paljon rohkeutta, opin ratsastamaan erilaista hevosta, sekä sain tietysti kokeilla elämää minkä rytmin määräsi huolehtimista tarvitseva eläin eli hevonen. Joka päivä vahvistui ajatus, että oman hevosen haluan ja hevosettomana en halua olla.

Hevosen etsimisen ja ostamisen suhteen oli paljon ristiriitoja. Monella on se, että äiti on ratsastanut ja kilpaillut, sekä etsii myös sen hevosen melkeimpä hinnalla millä tahansa. Mulla lähtökohdat olivat täysin erilaset, olin itse se joka etsi haluamansa laista hevosta ja vanhemmat eivät kauheasti hevosista tienneet, vaikka kyllä äitikin ratsasti. Kävimme riitoja siitä, kuinka paljon hevonen maksaisi ja hevosen rodusta. Vanhemmillani oli mielessä parin tonnin suomenhevonen, mitä en olisi itse ottanut mistään hinnasta. Olenko poikkeuksellinen suomalainen, jonka sydäntä eivät ole suomenhevoset vieneet? En väitä, että suomenhevoset olisivat aivan kamalia ja rumia, mutta mun sydäntä ne eivät "lämmitä" ja eivät minulle sopisi. Minulle rodulla ei siis muuten väliä ollut, mutta suomenhevosen lisäksi en muistaakseni lämminveristä halunnut. Pääkriteereinä kuitenkin toimivat, että hevosen tulisi kestää kilpailukäyttöä ja valmentautumista, sekä olla eritilanteissa järkevä, koska tulihan se ensihevoseksi "keltanokille". Olimme ottaneet moniin hevosen myyjiin yhteyttä puhelimitse, mutta emme kuitenkaan loppujen lopuksi yhtäkään hevosta käyneet koeratsastamassa.

Huhtikuussa 2012 menimme perheen kesken lappiin, viettämään lomaa laskettelun ymm parissa. Oulun suunnassa, Jäälissa oli hevonen josta kiinnostuimme, vaikka vanhemmat empivät hintaa. Päätimme kuitenkin loman jälkeen kotimatkalla käydä koeratsastamassa kyseisen hevosen, koska olisi ollut raskasta käydä erikseen koeratsastamassa, hoidimme siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Sara oli siis ensimmäinen ja viimmeinen hevonen, minkä kävin koeratsastamassa. Jännitin ihan hirvittävästi koeratsastusta, eikä se ollut ihme, koska tunnetusti stressaan naurettavistakin asioista etukäteen ihan hirvittävästi. Saran entinen omistaja oli jo kentällä ratsastamassa Saralla, kun saavuimme perille. Sara asusti Jäälissä suhteellisen pienellä yksityistallilla. Talli ja sen ympäristö olivat aika huonon näköiset, eivätkä olleet parhaat mahdolliset. Olin jo pelkästään kuvissa ihastunut Saran ulkonäköön ja olin hirmuisen kiinnostunut siitä. Kun itse pääsin Saran selkään, en ollut kauhean vakuuttunut, mutta jonkin minussa sai haluamaan sen. Sara oli laiska, enkä saanut millään laukkaa nostettua, kuin ehkä pienen pätkän. En päässyt sillä edes hyppäämään, joten hyppytyyli ja kyvyistä ei ollut minkäänlaista tietoa. Se kuitenkin vakuutti, että kentän läpi vietiin auton kärryillä paalia, otettiin se rymisten kärryiltä pois ja se oli siinä. Hevonen ei meinannut koko asiasta yhtään mitään, joten hevonen olisi luonteeltaan hyvän ja opettavaisen oloinen. En halunnut itselleni opetusmestaria joka opettaisi kaiken helposti, vaan että vastoinkäymisiä on ja joutuisin oikeasti ratsastamaan, enkä menemään automaatilla. Sara oli hyvässä kunnossa, mutta kuitenkin lihaksettoman oloinen, tuntokarvat olivat ihan äärettömän pitkät (silmien alla, leikkaan niitä koska muuten suitset yms repisivät niitä inhottavasti) ja yönsilmät, sekä vuohisten takana olevat kovat osat olivat pitkät mitkä hoidettiin lyhyemmiksi tummelilla. Pieniä ulkonäkösekkoja siis vain, mitkä olivat helposti hoidettavissa.

Muutama kuva koeratsastuksesta

Koeratsastuksen jälkeen sanottiin, että ilmoittelemme jos sen otamme, että mietimme asiaa. Myyjä sanoi, että jos emme sitä ota se menee opinnäytehevoseksi, mutta en tiedä olisiko se edes loppujen lopuksi sinne mennyt. Päätimme ottaa Saran ja pitkän hakureissun takia teimme diilin, että tapaamme puolessa matkassa ja teemme siellä kaupat. Näimmekin Kalajoen Abc'llä ja muistan kuinka siellä taluttelin hevosen kopista koppiin. Matkalla kotiin hevosen kanssa päätin ruveta kutsumaan tammaani Saraksi. Saran entinen kutsumanimi on Nanna ja päätin sen vaihtaa, koska Nanna kuullosti sellaiselta söpön pikkuponin lässytysnimeltä :D Halusin antaa siis kauniille tammalle kauniin nimen. Silloin en muistaakseni edes tuntenut ketään Sara nimistä, tosin nyt tunnen, mutta en tiedä olisinko antanut eri nimen jos en tuntisi nyt Sara nimisiä ihmisiä. Sitä ei saa koskaan tietää.

Sara uudessa kodissaan Kauhajoella 21.4.2012

Kokonaisuudessaan en ole koskaan katunut Saran ostamista ja siitä on kuoriutunut hieno hevonen. Eikö olekkin erilainen kuin ennen? Lihaksia on tullut valtavasti, mutta kyllä lihavuuttakin on :D Mutta kyllä se lihaksekas on parempi kuin laiha luikku.